Suunnistus on perhelaji myös Fin5:llä

Fin5-suunnistusviikko on monelle perheelle mukava yhteinen lomaviikko. Noora ja Vilma Kemppainen Vesilahdelta odottelivat neljäntenä kisapäivänä omaa lähtöaikaansa kuusen varjossa. Vilma kilpailee sarjassa D12, ja äiti on suunnistanut joka päivä kuntoradan. Molempien mielestä parasta Fin5-suunnistusviikolla ovat olleet sopivan haastavat radat. MM-kilpailuita on tarkoitus käydä seuraamassa lauantaina Puijolla. Yhteinen harrastus on alkanut Vilman ollessa noin yhdeksänvuotias. Laji oli tullut tutuksi jo aiemmin läheisten kautta. Nooran mielestä on mahtavaa, että lapsen harrastukseen voi osallistua itsekin. Muu perhe ei suunnista mutta on kisatunnelmassa mukana.

Vilma ja Noora Kemppainen odottelivat lähtöaikaa.

Sirenin perhe Nokialta oli saapunut Kuopioon kolmen sukupolven voimin. Isovanhemmat Juha ja Sirkka-Liisa sekä lapsenlapset Sofia ja Selina odottivat maalissa lasten äitiä Saaraa maastosta. Suunnistusharrastus oli alkanut Saaran myötä, kun hän 10-vuotiaana aloitti lajin. Vanhemmat tulivat mukaan huoltajiksi ja iltarastikävijöiksi. Kisoja on tullut kierrettyä paljon, ja Juhan mielestä lajissa onkin parasta se, että saa nähdä erilaisia paikkoja. Sirkka-Liisa mainitsee parhaiksi puoliksi luonnossa liikkumisen ja suunnistajien sosiaalisen luonteen. Isovanhemmat ovat päässeet Sofian ja Selinan kanssa myös suunnistuskouluun. Sofian mielestä suunnistuksessa on parasta metsässä oleminen, ja Selina tykkää kisaamisesta.

Juha, Sofia, Sirkka-Liisa ja Selina ovat toista kertaa Fin5-suunnistusviikolla.

Saksalainen Anna Sturm suunnisti lastensa Theresan (4 vuotta) ja Miriamin (1 vuotta) kanssa perhe-RR-radan. Perheen isä oli vielä maastossa omalla radallaan. Anna oli aloittanut suunnistuksen noin viisitoista vuotta sitten siskon perässä. Hän kehui päivän RR-rataa lapsille hyvin sopivaksi. Suunnistuksen lisäksi perhe oli viikolla ehtinyt käydä muun muassa kävelyillä ja veneilemässä.

Anna Sturm lastensa Miriamin ja Theresan kanssa

Teksti: Hanna Leppävuori
Kuvat: Tamara Partanen ja Johannes Leppävuori

Samankaltaiset artikkelit

  • Bussiaikataulut Kuopio-Tahko-Nilsiä-Kuopio

    ma 7.7. KUOPIO/NILSIÄ/KUOPIO Lähtöaika: klo 10:00 Rauhalahti-hotelli Savonia- Maljalahdenkatu 31, tilausajopysäkki-Kunnonpaikka-Siilinjärven linja-autoasema-Nilsiä Lähtoaika: klo 16:30 Nilsiä-Siilinjärven linja-autoasema-Kunnonpaikka-Maljalahdenkatu 31-hotelli Savonia-Rauhalahti TAHKO/NILSIÄ/TAHKO Lähtöaika: klo 10.30 Sääskiniemen kärki, keräily pysäkeiltä Tahkolla-Nilsiä Lähtöaika: klo 11.30…

  • Rintanumerolla MM-areenalle – ohjeita ilmoittautumiseen

    Vuoden 2025 odotetuimmat suunnistustapahtumat, MM-kilpailut ja Fin5-suunnistusviikko, juostaan jo muutaman kuukauden kuluttua. Fin5-suunnistusviikon kilpailut on synkronoitu MM-kilpailujen kanssa siten, että MM-kilpailujen katsominen ja omien suosikkien kannustaminen onnistuvat hyvin. Tiesithän, että…