Nilsiän Tahkon suunnistusmaasto kiehtoo aina

Ossi Lakkalalla kokemusta kisailijana ja tekijänä

FIN5-kisaviikon toinen kisamaasto on legendaarinen ja tarjoaa mielenkiintoisia rastivälejä ja pisteitä lupaa kisan pääratamestari Ossi Lakkala. Tahkon suunnistusmaasto sijaitsee hiihtokeskuksen ympäristössä, jossa Tahkomäen korkein kohta kohoaa 201 metriä järven pinnasta. Maisemaa pääsee ihailemaan Raahen ja Saloisen maisemista vuonna 2013 Kuopioon muuttaneen Lakkalan mukaan matkalla lähtöön. Senpä jälkeen onkin katsetta pidettävä kartassa ja kompassissa tarkkuutta vaativilla radoilla.
– Tahkolla on tarjolla niin suunnistustaitoa kuin fysiikkaa vaativa tyypillinen pitkänmatkan kisa.
Tahkon maastosta löytyy hyviä vaativia suunnistusalueita. Oman haasteensa tuovat rinteet etenkin aivan nuorimpien kuin vanhimpien sarjojen osalta, vihjaa Lakkala kisamaastosta.

Suunnistuksen pariin Osmo Lakkala innostui armeijassa ja oli valmennusporukassa.
– Asuessani Raahessa minulle tuli tarve juoksemisen lisäksi saada jotain uutta sisältöä liikuntaani. Niinpä lähdin iltarasteille 80-luvun alussa ja sille tielle olen jäänyt. Ensimmäisen Jukolan viestin suunnistin vuonna 1982 Pärnävaarassa Liperissä, Lakkala kertoo.

Lakkala edusti Saloisten Reipasta aina vuoteen 2013 asti ja toimi niin seurassa kuin Pohjois-Pohjanmaan suunnistuspiirissä erilaisissa tehtävissä. Takana on vuosien kokemus jaoston ja seuran vetäjänä, nuoriso-ohjaajana, karttavastaavana, kartoittajana, ratamestarina ja piirissä samoja pestejä vetäen. Hän oli tuttu mies Kalevan Rastiviestin taustalla. Lisäksi kokemus vei aina Suomen Suunnistusliiton liittovaltuuston jäseneksi ja mm. SM -kisojen ja IOF:n hiihtosuunnistuksen valvontatehtäviin.

Muutto Savon maille vei Kuopion Suunnistajiin, jossa on tullut kokemusta ratamestarina toimimisesta ja karttojen päivittämisestä.
– Vuonna 2019 toimin FIN5-viikon Tahkon kilpailujen pääratamestarina. Olen harrastanut suunnistuksen kaikkia lajimuotoja eli jalka-, hiihto-, pyörä ja tarkkuussuunnistusta, Lakkala kertoo pesteistään.

Suunnistus on innoittanut myös matkustelemaan kisojen perässä ja ainoa käymätön paikka on Afrikan manner. Veteraanien MM -kisoista napsahti vuonna 2009 Sydneyn olympiapuistossa Australiassa maailmanmestaruus sprintissä. Siten Tahkon kisat lepäävät vahvoissa käsissä myös FIN5-kisan toisena päivänä.

Teksti ja kuva: Hannu Keränen

Samankaltaiset artikkelit