Fin5-suunnistusviikolla kannustetaan maajoukkuetta ja kisataan itsekin

Tämänvuotisen MM- ja Fin5-kisan järjestäjät mainostivat jo viime vuonna, että kisaohjelma on rakennettu suunnistajan unelmaksi: on mahdollista kilpailla itse ja sen lisäksi seurata huippusuunnistajien menoa koti-MM-kisoissa. Tähän harvinaiseen tarjoukseen meidän jyväskyläläinen veteraanisuunnistajien porukkamme tarttui – ilmo sisään ja mökki vuokralle.

Maanantain sprintin jälkeen tiistaina aamupäivällä oli hyvää aikaa seurata MM-keskimatkan karsintaa. Tahkon rinteiden alla loppusuoran varrella oli kuulemamme mukaan ollut mukavasti kannustajia, mutta itse päätimme valjastaa mökkimme tekniset laitteet eri karsintaryhmien gps-jälkien seurantaan. Suunnistuskaverimmekin poikkesi meille lämmittelemään, kun loppusuoran varrella puhaltanut tuuli oli yllättänyt kannustajan. Syrjäläisen ja Savolaisen GPS-jälki piti vielä sykkeet matalalla, mutta Kirmula tarjoili siitäkin edestä jännitystä aamupäivään. Harju, Haapala ja Teini saivat pidettyä homman hanskassa, ja aloimme jo suunnata ajatuksia omaan kisaamme. Toiveissa oli, että pääsisimme iltapäivällä itsekin samoihin maastonosiin, erityisesti kartan länsiosan pienipiirteinen alue näytti mukavan haastavalta.

Kisapaikalle siirryttyämme kävi selväksi, että Tahkon rinteet eivät tule päästämään suunnistajaa helpolla. Paikalla olleiden seura- ja sarjakavereiden kesken ihmeteltiin, missä maaliintulijat viipyvät. Tavoiteajat paukkuivat, mutta loppusuoralle ei niitä omia kilpakumppaneita tuntunut tulevan. Hitusen hermostuneissa tunnelmissa sitten lähdettiin kapuamaan Tahkon huipulle ja omille lähtöpaikoille – muistissa oli kuuden vuoden takaisen Fin5-viikon rankat radat ja paikoin tukkoinen maasto.

Maalissa tunnekirjo oli tuttuun tapaan laaja. Karttoja leviteltiin ja jälkispekulaatioita käytiin suunnilleen kaikkien vastaantulleiden tuttujen kanssa. Oltiin tyytyväisiä ratoihin ja siihen, että tosiaan päästiin samoille alueille kuin MM-kisaajat. Vähän harmiteltiin omia pummeja, mutta myös naurettiin yhdessä. Yksi omasta porukastamme oli etsinyt ykköstä viereisestä notkosta ylimääräiset neljä minuuttia, mutta olipahan kuitenkin päässyt radan läpi viimeaikaisista jalkavaivoistaan huolimatta. Toinen harmitteli muutamia reitinvalintojaan ja rastinottojaan, mutta löysi monta erityisen onnistunutta rastiväliäkin. Kolmas oli kieputtanut kutosrastilleen ylimääräiset neljä minuuttia ja liki 70 suunnistajan sarjassa sijoitus valui alaspäin. Onneksi kisaviikko on pitkä, ja vanhaa optimistia asia ei muutenkaan kauaa vaivannut, varsinkin kun kutsu kävi meille saunaan. Allekirjoittaneen kohtaloksi kävi pitkä väli radan loppupuolella, mutta alussa suunnistus oli lähellä sitä usein tavoiteltua mutta harvoin tavoitettua flow`ta. 

Mökkiporukkamme tavoitteena tämänpäiväiselle Tahkon keskimatkalle on jättää pummit pois. Sen jälkeen suuntaamme Neulaniemeen seuraamaan MM-keskimatkaa, nauttimaan kisahuumasta ja kannustamaan erityisesti sinivalkoista maajoukkuettamme. Toivotamme tsempit loppuviikkoon kaikille Fin5:llä ja MM-finaaleissa suunnistaville! 

Teksti: Kati Korhonen
Kuva: Johannes Leppävuori

Samankaltaiset artikkelit