Mestareita ja kokemusta kehissä Fin5-viikolla

Perheviikko, hyvät kisamaastot ja MM-kisa täydentävät toisiaan

Fin5-viikolle osallistuu tukku menestyneitä suunnistajia ja näköalapaikalla olevia.

Hannu Airilalla oli vauhti päällä Tahkolla.
Kuva: Mikko Leppävuori

Kalevan Rastin Hannu Airila oli itse edustamassa Suomea edellisissä kotimaan MM-kisoissa Sotkamossa ja viihtyy Kuopion viikolla ja MM-kisoissa.
Airila on edustanut Suomea useissa MM-kisoissa ja vahva viestimies kertoo kotikisojen sykähdyttävän.

– On tosi hienoa nähdä paikan päällä kisat ja päästä aistimaan tunnelmaa ja kannustamaan. Lataus paikan päällä on ihan erilainen ja onhan tämä suunnistuksen juhlaa, Airila toteaa.
Oman lisänsä tuo kisojen seuraamiseen se, että lähes puolet Suomen maajoukkueesta on Kalevan Rastin edustajia eli Ida Haapala, Marika Teini ja Miika Kirmula.

Airila kertoo juokseensa vain parit kisat ennen Fin5 -viikkoa. Viikolla Airilalla ja vuotta vanhemmalla seurakaverilla tsekkiläisellä maailmanmestari Jan Procházkalla on kisa H21A -sarjassa.

– Janin kanssa otatetaan kisa. Katsotaan, meneekö painiksi. Suunnistusviikoilla on oman tunnelmansa, näissä näkee tuttuja pitkin viikkoa ja siten sosiaalinen puoli on paljon vahvempi. Tahkon maasto on työläs ja kivikkoinen, mutta hieno. Neulamäki ja Puijo ovat vahvempia alustaltaan, mutta korkeuseroja riittää sielläkin eivätkä radat ole helppoja, pohdiskeli Airila loppuviikkoa.

Lähikisat sykähdyttävät Siposta

Kiuruveden Siilin Rastia edustava Markku Siponen ehti juttusille talkootehtävissä olleen Liisa Väätäisen kanssa.
Kuva: Hannu Keränen

Kansanedustaja ja Siilin Rastia edustava Markku Siponen viettää viikolla aikaansa Tahkolla. Hän kävi lapsen kanssa perherastireitillä, sillä jalkavaivat ovat pitäneet miehen pois kisoista.

– Nyt olen enemmänkin huoltajan roolissa ja juuri käytiin toiseksi nuorimman lapsen kanssa kiertämässä perherastireitti. Suunnistusviikot ovat etenkin sellaisia perheviikkoja, meillä viisi lasta kiertää eri ratoja eli tarjontaa on jokaiselle. Lisäksi nyt on spesiaalia, että viikko ja MM-suunnistukset ovat kotimaakunnassa, toteaa Markku Siponen.

Siposta lämmittää myös se, että Siilin Rastissa suunnistusoppinsa saanut Eetu Savolainen edustaa Suomea omissa MM-kisoissa ja seuran jäseniä on mukana myös viikon ja MM-kisojen järjestelyissä. Siponen kertoo myös Savolaisen kanssa yhteisestä viestikokemuksesta.

– Eetun kanssa juoksimme viimeisen kerran samassa joukkueessa Metsä-Jukolassa Rautavaaralla. Eetu aloitti ja minä juoksin toisen osuuden.

Suunnistuksen MM -kisat ovat kovatasoiset ja kun maastokisat ja sprintit ovat erikseen, on paikkoja joukkueessa vähän.
– On tosi kovan työn takana päästä kisoihin edustamaan omaa maataan. Tänä vuonna on hieno juttu, että finaalit ovat Kuopion keskustaa ja maailman napaa lähellä sekä Tahko on saatu yhdistettyä, Siponen kiittelee.

Karppinen toivoo haasteita radalle

Kainuun ja Fin5 -viikon moninkertainen voittaja Timo Karppinen nauttii vaimonsa Satu Karppisen kanssa Nilsiän maisemista ja MM-kisan tunnelmasta.
Kuva: Hannu Keränen

Moninkertainen Kainuun ja Fin5-viikkojen voittaja ja arvokisamenestyjä Timo Karppinen SK Pohjantähdestä on viikolla vaimonsa Satu Karppisen kanssa suunnistamassa. Miehen taidot eivät ole ruosteessa ja syystäkin H55-sarjassa viikolla kilpaileva oululainen toivookin vaativampia ratoja.

– Muutamissa SM-kisoissa on ollut meidänkin sarjassa vaativat radat. Viikoissa kiehtoo se, että yleensä on ollut hyvät kisat. Tosin meidän sarjassa väliin ovat kisojen radat helpottuneet liikaa, pohdiskeli Nilsiän Tahkon upeissa maisemissa Karppinen.

Karppinen kertoo nauttivansa suunnistamisesta aivan kuntoilumielessä. Hänen mukaansa pitää olla kiitollinen, että pääsee liikkumaan terveysongelmista huolimatta.
Viikon yhteydessä olevat MM-kisat lisäävät mielenkiintoa osallistua samalla Fin5 -viikolle.

– MM-kisaa on mukava päästä samalla seuraamaan. On hyvä, kun on yleisöä paljon kannustamassa ja paikan päällä seuraamassa paljon enemmän kuin muuten olisi.

Teksti: Hannu Keränen

Samankaltaiset artikkelit