Kuopion MM-mitalit ratkaistaan kaupungin keskustan tuntumassa
Metsämaastoa areenalle saakka
MM-kilpailujen areenat sijaitsevat aivan kaupungin keskustan tuntumassa. Niiden sijaintia voidaan pitää poikkeavana, koska kyseessä ovat metsäsuunnistuksen kilpailut. Kuopion kaupungin (perustettu 1775) viisaiden päätösten seurauksena keskustan välittömästä tuntumasta löytyy edelleen vaativaa suunnistusmaastoa. Haastavia suunnistustehtäviä riittää radan loppuun saakka, kuten maailmancupin finaalissa.
MM-keskimatkan karsinta
Keskimatkan karsinnasta ei vielä mitaleja jaeta vaan jatkopaikkoja finaaliin. Karsinta suunnistetaan Tahkolla laskettelukeskuksen maisemissa. MM-urheilijoille odotettavissa on fyysisesti ja suunnistuksellisesti haastava maasto. Areena sijaitsee Tahkolahden rannassa.
MM-keskimatka ja pitkä matka
Neulaniemen areenan hiekkatekonurmi valmistui vuonna 2020. Areenaa ympäröi Neulamäen asuinalue ja välittömästi areenan lounaispuolella alkaa vanhan puuston metsämaasto. Metsänhakkuita alueella ei ole tehty vuosikymmeniin aivan eteläosien entisiä armeijan alueita lukuunottamatta.
MM-viesti
Viestin keskuspaikkana toimii Puijon hiihtostadion. Maaliviivalle on torilta matkaa linnuntietä alle 2,5 km, joten tuskin koskaan on viestiä ratkaistu näin lähellä kaupungin keskustaa. Myös Puijolla vanha puustoa alkaa aivan areenan tuntumasta, joten areenalla jännitystä riittää aivan viimeisille metreille saakka.
Areenoilla ainutlaatuinen tunnelma
Missä olit kun…? Tämä kysymys esitetään aina silloin tällöin itse kullekin. Joten kysytään nyt, olitko paikalla, kun Huikan pesäpallostadionin katsomo huojui yleisön kannustuksesta Mårten Boströmin tullessa maaliin ja voittaen maailmanmestaruuden. Se oli juhlaa!
Tai muistatko, kun Olli Ojanaho tuli Sveitsin MM-kisoissa pitkällä matkalla tuulispäänä loppuosuuden ja nousi pronssille? Televisio-ohjaajahan ei asiaa muistanut noteerata kuin vasta aivan loppumetreillä. Paikan päällä ollut suomalaisyleisö tiesi kuitenkin tilanteen ja sai kovalla kannustuksellaan Ollin puristamaan ne viimeiset sekunnit pois.
Kuopiossa on luvassa huimaavia elämyksiä MM-suunnistuksen parissa. Onhan se hienoa olla paikan päällä, kun pitkän matkan mitali ratkeaa muutaman sekunnin erolla. Siinä on tunnelmaa, jota televisiolähetyksestä ei saa. Olla itse kannustamassa suunnistajaa juuri tuohon huippusuoritukseen. Voittehan myös kerätä fani-ryhmän kannustamaan jotain tiettyä suunnistajaa.
Suunnistusviikolle osallistuvat pääsevät mukaan areenan tunnelmaan rintanumerolla!